perjantai 7. elokuuta 2015

AFTER WORK






Hei,

mietin tässä miten tämän oikein ilmaisisin...
minulla on pientä stressiä.
Koti on ylösalaisin, likapyykit pursuavat korista ja lisää ilmestyy jostakin kuin ihmeen kaupalla.
Puhtaat pyykit ovat kasoissa ja odottavat silittämistä. 
Ihmeellisiä muitakin kasoja löytyy sieltä täältä.
Lattiat kaipaavat imurointia ja moppausta, wc:t pesua.
Aamulla toinen lapsista kysäisee, että olisiko antaa rahaa, kun on menossa Weekend festivaaleille musiikkia kuuntelemaan...ei, minulla ei ole käteistä juuri nyt ja olen töihin menossa, enkä ehdi hakea rahaa, totean ehkä liiankin kärsimättömästi. Miksi lapset jättävär kaiken viime tippaan...
Tiedustelen pojaltani, voisiko tämä hakea pikku sisarensa festareilta yön tunteina. Kyllä, jos minä heittäisin hänet ensin töihin nyt aamulla, joten kiireellä sinne tänne ja kotiparka saa olla omissa oloissaan.

Aikoinaan kuin hain opiskelemaan, jouduin psykologisiin testeihin.
Testit menivät hyvin, sain täydet pisteet ja olin siis lähes täydellinen tapaus ajatellen terapia-ja mielenterveystyötä,
sen psykologisen testin mukaan.
Testaaja sanoi kuitenkin palautteessaan, että olen 
jopa ylisensitiivinen.
No, sehän tarkoittaa sitä, että omassa elämässäni saatan murehtia hyvinkin pieniä asioita ja herkistelen, kun asiat eivät mene suunnitelmien mukaisesti, nukun silloin huonosti ja kaikki asiat vilistävät mielessäni. Sensitiivisyyshän on positiivinen piirre, haluttukin,
mutta jos ja kun sitä on annettu isolla kauhalla,
niin asiat mutkistuvat.

Vaikkakin olen melko luova ja suuripiirteinen, 
niin toisaalta olen joissakin asioissa pikkutarkka
ja siksi ehkä myös kuormitan omaa itseäni turhaankin kaikenlaisilla asioilla...pienillä asioilla, sanoisi perheeni.

Odotan, että asiat sujuvat, vastoinkäymisten sattuessa menen helposti lukkoon ja pois raiteiltani. 

No, tässä hiukan itsetutkiskelua siivoamisen rintamalta, ajatuksia omista tunteista ja luonteenpiirteistä...
Analysoitteko koskaan itseänne ja kuinka hyvin tunnette itsenne,
voisitte kysyä joskus hyvältä ystävältänne, millaisia olette ihmisinä heidän mielestään, saatatte yllättyä vastauksesta.

Töiden jälkeen tekee jokatapauksessa hyvää nostaa jalat tuolille
ja nauttia kuppi kuumaa, kuten kuvista käy ilmi.

Kiitos kaikille, jotka olette käyneet uudessa kaupassani ensimmäisen viikon aikana, olette olleet ihania ja 
monia mielenkiintoisia, hauskoja , sekä syvällisiäkin keskusteluita on käyty ostosten lomassa.

On hienoa olla pienen kaupan kauppias,
jolla on noin ihana asiakaskunta.

Mukavaa viikonloppua!

XX Päivi

13 kommenttia:

  1. Ihana Päivi! Joskus täytyy olla itselleen armollinen kiireen keskellä ja odottaa päivää parempaa... Itse olen siivoushullu, kämpän pitää aina olla siinä kunnossa jos vaikka Niinistö tulisi kylään... Olen tämän viimeisen kedälomaviikon ollut järkyssä flunssassa ja pyykit ja pölyt ovat kerääntyneet.. Tänään sain itsestäni hieman irti ja se oli hyvä. Huomenna sitten lisää, jos vointi antaa periksi, ja ensi viikolla enemmän.
    Tsempit sinne, kauppasi on varmasti IHANA! Harmi kun asun niin kaukana... Muutoin tulisin ja ostaisin korun ja sellaisen korin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei vaan, kiitos kommentistasi...siivoushullun ihmisen on vaikeaa katsoa vain vierestä kun pölykoirat vilistävät, vaikka olisi itse kuinka sairas, tiedän tunteen :-))
      XX

      Poista
  2. Kyllä sitä alkaa jo itsensä tuntea ja myönnän, että perfektionistin vikaa itsestäni löytyy. Minulla pitäisi olla koko ajan kaikki langat käsissäni. Tänä kesänä näin ei ole ollut ja niin... stressiähän siitä seuraa! Tänään sain kuitenkin "niskalenkin" pyykistä. Kone pyörikin monta päivää aamusta iltaan ja samaa olen tässä ihmetellyt, että mistä sitä pyykkiä vaan tulee ja tulee. Tässä myös odottelen nuorimmaistani kotiin Weekend festareilta :)

    - Sirpa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on välillä raskasta pitää kaikkia lankoja käsissään ja annas olla, jos ote lipsuu, sitten vasta hankalaa onkin :-))
      Toivottavasti nuorenne nautti festivaalien annista täysin mitoin, täällä ainakin on yksi tyttö, joka oli tyytyväinen.
      XX

      Poista
  3. Äideillä on usein taipumusta olla liiankin taipuvainen joka suuntaan toisten puolesta,ehkä liikaakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se on, äidit taipuvat tarvittaessa vaikka millaiselle rullalle :-))
      XX

      Poista
  4. Täällä myös päivittäin ja viikoittain samat asiat esillä kuin siellä :)
    Ihana ihminen olet <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Sanna...äidit ovat melkein kuin samasta puusta veistettyjä :-))
      XX

      Poista
  5. Tämä kirjoitus olisi Päivi voinut olla melkein minun kynästäni. Voitko uskoa, että minäkin stressaan kasautuneista hommista, vaikka olen eläkkeellä?! Sinä olet kuitenkin siellä juuri avannut uuden - ihanan - liikkeesi. Toivottavasti perheesi osaa olla ymmärtäväinen pyykkikasoille, kun tietävät sinun ahertaneen toisaalla, onhan sekin heidän hyväkseen, kun äiti tekee sitä mistä tulee onnelliseksi.
    Kyllä minulle sitten huomautetaan, jos kaapista ei löydy puhtaita farkkuja, kun olen perfektionistina luvannut olla meidän perheen pyykkivastaava :) Vammautumiseni jälkeen minusta on tullut monessa asiassa ihan huithapeli, mutta entinen tarkkuus pitää silti otteessaan monissa asioissa. Onnettomuus toi mukanaan itsensä tarkkailun niin kaikenlaisten kipujen ja muiden oireiden osalta kuin ylipäänsä omien tunteiden ja asioihin reagoimisen osaltakin. Pohdin tosi paljon ja kaiken aikaa omia tuntojani, käyttäytymistäni ja asioihin ja ihmisiin suhtaumistani ja mietin voisinko/pitäisikö tehdä toisin. Tiedän tuon kaiken kuormittavan vaurioituneita aivojani liikaa, mutta minkäs sitä luonnolleen voi. Saisin tähän helposti romaanin aikaiseksi, mutta ehkä ehdimme jutella asioista, kun taas tulen käymään kaupassasi ;) Sillä välin ime voimaa perheestäsi ja asiakkaistasi, jotka avajaisten perusteella vaikuttivat olevan tosi kivaa ja iloista porukkaa :) Ihanaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin hyvin ymmärtää, että stressaannut kasautuneista töistä, vaikka olet eläkkeellä, ei se mikään ihme ole. Minäkin stressaannuin monesti kotiäitinä :-))
      XX

      Poista
  6. Harrastan itseanalysointia runsaasti. Välillä muut ihmettelevät, että miksi. Minusta se on mukavaa.
    Perfektionistin piirteitä löytyy runsaasti. Pettymyksien sietokyky on onneksi kasvanut iän myötä.

    En ole koskaan tavannut sinua, mutta jollain hassulla tavalla olen ajatellut blogisi perusteella, että olet sensitiivinen. Ehkä se näkyy estetiikan herkkyydessä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi...sepä jännää, että olet ajatellut niin ja että teksteistäni käy ilmi luontepiirteitä, vaikken niitä kertoisikaan. Ehkä jotkut luonteenpiirteet ovat niin kokonaisvaltainen asia, että ne väkisinkin tulevat välillä esiin.
      XX

      Poista
  7. Moi,
    Kävin viime viikolla sinun kaupassa ja ihastuin ihaniin tavaroihin, ja valoisan tilan. Juttelimme niitä näitä, elämästä ja kuinka ihanaa osata moniakin kieliä jos siihen on mahdollisuus. Olet tosi miellyttävä ihminen ja juttuseuraa. Kiitos ihanasta shoppailuhetkestä.

    Terveisin,
    Victoria

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...